pakkanen

kyydissä

rusinoita

                                                         kesämuistoja kahden pienen kera

lumoava Liljanen

Puolivuotis-päivän kunniaksi kuvailtiin kotosalla, luonnonvalossa. Isosisko sai päättää otsikon,
joka on aikas osuva. Valokuvauksellinen- eikös?

pink

entä sitten

entä sitten, kun linnut on lähteneet ja verkkaan käy virtojen juoksu

entä sitten, kun päivät on viilenneet ja poissa on nurmien tuoksu

Sinä vieläkö viivyt mun vierelläin, tuuli tuiskuna lunta kun heittää

yhä kätesi löydänkö kädestäin, paksu jää vaikka muistoja peittää

entä sitten, kun päivät jo hämärtyy. Se pois viekö elämän uskon

entä sitten, kun eessämme värjäytyy ranta taivaan jo väreillä ruskon

Sinä vieläkö viivyt mun vierelläin, aallot raueten iltaan kun taipuu

yhä kuiskaatko hiljaa mun nimeäin, päivä lopulta mailleen kun vaipuu

entä sitten, kun lyhenee askeleet

on haaveiden tilalla muistot

entä sitten, kun silmiin saa kyyneleet nauru lasten ja leikkipuistot

Sinä vielä jos viivyt mun rinnallain, kun on kaikki jo sanottu kerran

sulle tahtoisin ojentaa elämäin,

se on sun yhden elämän verran

-Joel Hallikainen

Metsässä

Pienenä tyttönä meillä oli tapana käydä äidin kanssa kanttarelli metsässä. Se oli yhteinen juttu. Usein kävi niin, että saaliin löydettyään äiti jätti minut poiminaan ja lähti itse taas etsiskelemään uutta aarretta. Mielenkiinto säilyi ja molemmille jäi hyvä mieli. Äidinrakkautta.
Rakkaus sienimetsään on säilynyt. Yhteiset sieniretket lämmittävät edelleen.
Kostea metsä ja jossain kaukana äidin selkä vielä näkyy...

kesä

heart of gold

hänelläkin

kaunis maailma

kukkivat heinät

valoa kohden

Villiina...

...olisi nimeksi pitänyt antaa. Hänestä tuli Ullakaisla -tyttö tuollainen...
Kengät useimmiten väärässä jalassa ja aina eri suuntaan. Niin suloinen ja minulle niin rakas.